Kirjan tekijät ja graafikko ovat työskennelleet tiiviissä yhteistyössä, jotta kirjoissa olisi mahdollisimman hyviä aihepiirejä selittäviä kaavioita ja taulukoita. Näitä on etenkin psykologian ja uskonnon kirjoissa. Joskus hyvä kaavio on tuhannen sanan arvoinen.

Alla on esimerkkejä psykologian kirjasta: kaksi aukeamaa kappale Ihmisen toiminta, jossa esimerkkikertomuksen jälkeen kootaan luvun aiheet (ihmisen toiminta ja sitä selittävät tasot) yhteen kaavioon. Tätä kokonaisuus-kaaviota tarkennetaan kappaleiden teksteissä osakaavioilla.

Tämän alla on esimerkki kappaleesta Ihmisen toiminnan selittäminen - biologinen taso. Selkeä ja iso läpileikkauskuva (kuvan koko lähes puolet A4-sivusta) esittää aivojen rakennetta ja selittää kunkin aivo-osan merkitystä.

Kolmas esimerkki on kappaleesta Oppimiseen ja opiskeluun vaikuttavia tekijöitä. Tämä aihepiiri sisältää todella paljon asiaa, joiden suhteita on vaikea hahmottaa. Tämä kappale alkaa kokoavalla tekstillä ja sen viereisellä koko aukeaman selittävällä kaaviolla, joka osoittaa kaikkien kappaleessa esitettyjen käsitteiden keskinäiset suhteet. Seuraavien viiden aukeaman kokonaisuus avaa tekstillä kaikkia kaaviossa esitettyjä seikkoja. Lukija voi tekstiä opiskellessaan palata tarkistamaan asioiden yhteyksiä ja keskinäisiä vaikutuksia kokonaiskaaviosta.

Näissä esimerkkiaukeamissa on tavanomaista vähemmän valokuvia, johtuen suurista kaavioista. Kaikilla aukeamilla on useita visuaalisia elementtejä tai yksi iso. Kun lähes A3-aukeaman pienentää tietokoneen ruudulta katsottavaksi, luettavuus kärsii pahasti, ja niinpä aukeamista saa tästä vain yleiskuvan. Tervetuloa esittelyihin tutustumaan tarkemmin tai tilaa tunnus omaan tutustumiseen email harri at opintoverkko piste fi.


  Ei kuvaa  


  Ei kuvaa  


  Ei kuvaa  


  Ei kuvaa  

Etusivu

LOPS2016 ja POPS2014 oppikirjat

LOPS21 oppikirjat

Digioppikirjan päivityksiä

LOPS2021 kertauskirjat ja kertauspelit (ue, ps)

Tulosta tämä sivu / Print this page

© Opintoverkko
Palvelun tarjoaa Opintoverkko Oy:n www-sivupalvelu.
Tekninen toteutus Tuomo-Media, 2002-2003